Toiminta-ajatus
Keski–Suomen Entisten Nuorten tavoitteena on vaikuttaa ikääntyvien ihmisten elämän laadun parantaminen ja tuoda lisää sisältöä jokaiseen arkipäivään aktiiviteettien kautta. Samalla siinä tapaa erilaisia ihmisiä ja saa kokea sosiaalista kanssakäymistä ja näin pystyä estämään yksinäisyyttä, joka meitä kaikkia uhkaa, jos jäämme vain päivästä toiseen kotiin neljän seinän sisäpuolelle.
Jotta näin voimme toimia meidän pitää muuttaa täysin ajatteluamme ihmisistä, jotka jäävät entistä parempi kuntoisina eläkkeelle työuriltaan. Nyt kun puhutaan eläkeläisistä, tulee välillä sellainen tunne, että ne ihmiset on siirretty pois aktiivisesta yhteiskunnasta ja että tuo joukko on lähes rasite tälle yhteiskunnalle, joka odottaa vain kuolemaa. Kuitenkin hyvin monella saattaa olla vielä hyviä toiminnallisia vuosia jopa vuosikymmeniä edessä.
Me Entiset Nuoret haluamme kääntää ajatuksemme vanhojen muisteloista tavoitteelliseen loppuelämän vuosiin. Meidän pitää saada ihmiset ajattelemaan ja katsomaan enemmän eteenpäin kuin taaksepäin. Meidän toimintamme keskipisteenä ovat aina ihmiset. Pyrkiä auttamaan heitä yksilöinä ei massana.
Meidän mottomme on ”ELÄ TÄSSÄ HETKÄSSÄ NAUTI SIITÄ”. Meillä järjestönä pitää olla rohkeutta tehdä suunnitelmia useamman vuoden päähän ja päivittää niitä koko ajan. Miten jalkaudutaan kentälle, että me löydämme ne vanhukset ja erilaista apua tarvitsevat ihmiset myös jatkossa olivat ne sitten lapsia, nuoria, aikuisia tai ikääntyviä.
Meistä ei saa tulla ompeluseura yhteisöä, eikä hyväveli tai -sisko-verkostoa vaan meidän tulee olla sellaisten ihmisten auttajia, jotka eivät syystä tai toisesta pysy tässä hurjavauhtisessa menossa mukana.
Tämä työ antaa tekijälleen henkisesti niin paljon, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Rakkaudessa pätee aina se, että antaja on aina voittaja, yleensä saat aina kaksin verroin takaisin. Vapaaehtoistyössä pitää järjestäjän aina muistaa, että siinä työssä ei liikaa kuormiteta tekijöitä, vaan aina tehdyn työn jälkeen pitäisi olla sellainen mieli tekijällä, että voi kun tulisi se seuraava päivä mahdollisimman pian, että saan taas tulla tai mennä tekemään hyvää.
Keski – Suomen Entiset Nuoret Ry
Veikko Lahtinen
puheenjohtaja